Artikkelit

Omistajakorvaukset 2019 jaettiin

  Vuoden 2019 omistajakorvaukset on maksettu osakaskunnille ja yksityisille vedenomistajille marraskuussa. Jako oli samanlainen kuin huhtikuussa maksetuissa vuoden 2018 omistajakorvauksissa. Kolme tuhatta euroa pienemmän kokonaissumman vuoksi omistajakorvaukset olivat pienemmän kuin vuoden 2018 omistajakorvausten jaossa. Alle 50 euron summat jäävät kalastuslain nojalla kalatalousalueelle kalavarojen hoitoon käytettäväksi. Tämän vuoksi omistajakorvauksia jaettiin vain yli 94 hehtaarin vesialueille. Omistajakorvauksia ei myöskään makseta niille vesialueen […]

Yleiskokous pidettiin 28.9.2020

Kymen kalatalousalueen yleinen kokous pidettiin 28. syyskuuta 2020 vallitsevan tilanteen vuoksi säädetyn poikkeuslain vuoksi. Paikalla oli 23 äänioikeutettua jäsentä sekä kalatalousviranomaisen ja toiminnanjohtajat edustajat. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2019 tilinpäätös, tilintarkastus- ja toimintakertomukset sekä toimintasuunnitelma 2020-2021 ja talousarvio voidelle 2020. Hallitukseen valittiin kaksi uutta jäsentä ja kolme valittiin uudelle kaudelle. Lisäksi keskusteltiin käyttö- ja hoitosuunnitelmasta ja hyväksyttiin omistajakorvausten jakoperusteet vuoden 2019 […]