Käyttö- ja hoitosuunnitelma
Kalavarojen käytön ja hoidon suunnittelu on keskeinen osa kalatalousalueen toimintaa. Käyttö- ja hoitosuunnitelmaan pääsee vaikuttamaan ottamalla yhteyttä toiminnanjohtajaan. Suunnitelman pohjana toimii Luonnonvarakeskuksen laatima runko ja Porvoo-Sipoon kalatalousalueelle laadittu luonnos.
Kalastuslaissa 379/2015 määrätään käyttö- ja hoitosuunnitelman sisällöstä seuraavasta:
Käyttö- ja hoitosuunnitelman on sisällettävä:
1) perustiedot vesialueiden ja kalakantojen tilasta;
2) suunnitelma kalastuksen kehittämis- ja edistämistoimenpiteiksi ja näitä koskeva tavoitetila sekä ehdotus vapaa-ajan kalastuksen yhtenäislupajärjestelmän kehittämiseksi;
3) suunnitelma kalakantojen hoitotoimenpiteiksi;
4) ehdotus vaelluskalojen ja uhanalaisten kalakantojen elinkierron sekä muun biologisen monimuotoisuuden turvaamiseksi tarpeellisista toimenpiteistä;
5) ehdotus tarvittaviksi kalastuksen alueellisiksi säätelytoimenpiteiksi;
6) ehdotus kalastonhoitomaksuina kerättävien varojen omistajakorvauksiin käytettävän osuuden jakamiseksi;
7) kalataloudellisesti merkittävien alueiden sekä kaupalliseen kalastukseen ja kalastusmatkailutarkoitukseen hyvin soveltuvien alueiden määritys;
8) kullakin kaupalliseen kalastukseen hyvin soveltuvalla alueella kaupalliseen kalastukseen soveltuvien pyydysten määritys;
9) suunnitelma kalastustietojen seurannan ja kalastuksenvalvonnan järjestämiseksi.
Käyttö- ja hoitosuunnitelmaan sisällytettävistä seikoista voidaan säätää tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.