Kymen kalatalousalueen yleinen kokous pidettiin 28. syyskuuta 2020 vallitsevan tilanteen vuoksi säädetyn poikkeuslain vuoksi. Paikalla oli 23 äänioikeutettua jäsentä sekä kalatalousviranomaisen ja toiminnanjohtajat edustajat. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2019 tilinpäätös, tilintarkastus- ja toimintakertomukset sekä toimintasuunnitelma 2020-2021 ja talousarvio voidelle 2020. Hallitukseen valittiin kaksi uutta jäsentä ja kolme valittiin uudelle kaudelle. Lisäksi keskusteltiin käyttö- ja hoitosuunnitelmasta ja hyväksyttiin omistajakorvausten jakoperusteet vuoden 2019 omistajakorvauksille. Omistajakorvaukset jaetaan samalla tavalla kuin vuoden 2018 omistajakorvaukset.